Aleksi

Virallinen nimi Aleksi
Kutsumanimi Karle
Syntynyt 16/09/2004
Rotu Suomenhevonen
Skp Ori
VH-05-018-2811
Säkä 160cm
Kasvattaja -
Omistaja Asl R VRL-6223
Painotus KRJ & VVJ
Koulutus Re:80cm, Me:80cm, Ko:VaA

Galleria

Luonnekuvaus

Karlen luonne: Karle on näpsäkkä suokki ori suurella sydämellä. Kaunis, pyöreärunkoinen hevonen, jolla liikettä löytyy. Päättäväinen, mutta kiltti tupsujalka. Pitää ihmisistä, ja onkin usein kuuliainen ja kiltti, mutta Karlella on pahana tapana alkaa temppuilla kun tammoja on näkyvissä. Joskus hieman äkäinen poju, eikä mikään tunnu menevät oikein. Karle ei perusta muiden hevosten seurasta, vaan kyhjöttää mieluiten tarhassaan yksin, eipä sillä, että Karlea tarhattaisikaan muiden hevosten kanssa. Lastaus sujuu tältä herralta ilman ongelmia, lumuilee tosin, mutta kopistelee rampin ylös kiltisti.

Hoitaessa Karle on hieman äksy, ja usein uhitteleekin, joten harjaajan on pidettävä puolensa.Vaatii jämäkän ja asiallisen käsittelyn. Ori testailee aluksi kaikkia ihmisiä, mutta rauhoittuu kuitenkin kun oppii tuntemaan.Antaa harjata itsensä suht sopuisasti, ei tee oikeasti mitään, uhittelee vain. Kaviot nousee hyvin, ja pitää ne myöskin ylhäällä. Ei arista mahaansa, mutta pään harjaus on ongelmallinen, karle heittää päänsä ylös, eikä oikein anna harjata päätänsä. Asiaan auttaa, kun ottaakarlen pään reippaasti "kainaloonsa" ja harjaa. Pesu ei ole Karlelle ongelma, seisoo kiltisti paikallaan odotellen että tulisi valmista. Antaa laittaa satulan selkäänsä kiltisti, samaten antaa kiristää satulavyön,ei pullisetele, Karle steppailee usein levottomasti satulan nähdessään, koska tietää, että pääsee pian jaloittelemaan. Suitsiessa voi hieman heilutella päätänsä, mutta ottaa kuolaimet suuhunsa ja antaa kiinnittää remmit. Suojia laittaessa Karle voi alkaa kuoputtamaan tai steppailemaan, joten olisi hyvä, jos Karle laitettaisi kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi. Ruokinta aikaan Karle on levoton, se suorastaan syöksyy karsinan ovelle vastaan, kun ruoan jako alkaa. Karle ei pidä pinteleiden käärimisestä, varsinkaan takajalkoihin, nostelee jalkaansa uhkaavasti, mutta ei potkaise kuitenkaan. Helppo taluttaa, ei ryntäile tai laske päätä maahan syödäkseen.

Ratsuna Karle osaa ja toimii, osaa haastaa ratsasta jansa ja olla hieman vauhdikas. Upeilla liikkeillä varustettu ja osaava polle monen makuun. Karle on reipas ratsastaa,tottelee varsin hanakasti, mutta laukassa ennen estettä pukittaa ja yrittää hieman rynnätä.Hyppytyyli on hyvä, ponnistaa kuitenkin ehkä hieman liian aikaisin, jos se saa itse arvoida etäisyydet.Hyppää pyöreästi ja sulavasti, ja venyy tarvittaessa. Liikkeet lennokkaat ja voimakkaat, polkee hyvin allensa,eikä jätä liiketä puolitiehen, saattelee liikkeet loppuun kärsivällisesti.Laukka on kuin keinuhevosella, pehmeä ja sulava, ravi taas hieman pomppuista, mutta liikkeet silti kauniit tässäkin askellajissa.Osaa hommansa ja hakeutuu mielellään kuolaimelle. Usein toivottu ratsu kouluratsastukseen. Maastoilu ei ole Karlen lempi laji, saattaa hieman säikkyä pusikissa vaanivia pikku otuksia, kuollakseen Karle kammoaa vesilätäköitä, eikä suostu laittamaan kaviotaankaan veteen. Maneesin kulmat voivat tuulisella säällä tuottaa ongelmia. Kisoissa kärimätön ja hermostunut. Saattaa hikoilla ennen suoritusta. Radalla ei sovellu aloittelijoille, sillä Karle käy kuumana. Mutta osaavalla ratsastajalla toimii ja tottelee.

Kiitos luonteesta, Caren

Sukutaulu

i: Abbes ii: Abdallah
ie: Adalbert
e: Adaïa ei: Abdelali
ee: Achim

Jälkeläiset

Syntynyt Nimi Emä Omistaja
15.03.2009 Natun Hammas Karoliinan Hilkka Asl R
- - - -
- - - -

Kilpailukalenteri - Sijoitukset

PVM Paikka Laji Luokka Sija
27.12.08 Sunsetin ratsastajat ERJ Lk 2, 60cm 1/30
28.12.-08 KaRa VVJ Lk 3, noviisien valjk. yhdistetty avoin 4/22
30.12.-08 Kjöstholm ERJ Lk 1, 90cm 2/60
03.01.-09 Naturael ERJ Lk 1, 100cm 3/26
05.01.-09 Heinämäki ERJ Lk 3, 80cm 4/30
03.01.-09 Heinämäki ERJ Lk 3, 80cm 1/27
03.01.-09 Heinämäki ERJ Lk 5, 100cm 2/25
15.01.-09 Silence ERJ Lk 6, 100cm 2/6
18.01.2009 Rowdy VVJ Lk 4, vaativa yhdistetty 3/19
19.01.2009 Rowdy VVJ Lk 4, vaativa yhdistetty 4/19
31.01.-09 Holdgate Farm KRJ Lk 4, Vaativa A 8/100
07.01.-09 Wequire Quiamo ERJ Lk 4, 105-115cm 2/79
09.01.-09 Wequire Quiamo ERJ Lk 4, 105-115cm 2/79
31.01.-09 Hunajapuro ERJ Lk 7, 100cm 7/70
18.01.-09 Jouhou Gaidou KRJ Lk 9, GP 3/14
21.02.-09 Arwyn KRJ Lk 6, Grand Prix 7/52
21.02.-09 Arwyn KRJ Lk 5, Vaativa A 2/52
22.02.-09 Arwyn KRJ Lk 5, Vaativa A 7/52
26.02.-09 Arwyn KRJ Lk 5, Vaativa A 1/52
17.03.2009 Mêl Seren ERJ Lk 1, 80cm 4/40
17.03.2009 Mêl Seren ERJ Lk 3, 90cm 5/38
19.03.2009 Mêl Seren ERJ Lk 5, 100cm 2/37
21.03.2009 Kisakeskus Zaaha KRJ Lk 4, Intermediate II 1/26
24.03.2009 Zavier ERJ Lk 6, 160cm 4/30
24.03.2009 Kultahuisku ERJ Lk 7, 110cm 9/84
25.03.2009 Kultahuisku ERJ Lk 7, 110cm 9/84
27.03.2009 Kultahuisku ERJ Lk 8, 120cm 5/80
29.03.2009 Kultahuisku ERJ Lk 7, 110cm 8/87
25.03.2009 Zavier ERJ Lk 6, 160cm 2/30
Ulkoasu © Jenni / Eternity World, Kuvat© Jenny K virtuaalihevonen